Tänään vain +0, kun hain lehden postilaatikosta. Siinä ihaillessani krookuksiamme tepasteli vasta päätä västäräkki ja katseli mua, nyt on sitten nähty ensimmäinen västäräkki. Koti ovelle päästyäni siinä pensaiden vieressä istui varmaan sama jänis joka on onnistunut pelästyttämään mut, nyt se pinko kamalaa vauhtia pakoon, kun huomasi että katselin sen touhuja. Kerrankin näin päin, että pelästytin sen en vaan itse pinkassu pakoon, kun se pelästytti mut. Ei ole enää näkynyt sitä kettua jota katselin aamutuimaan silmään puolivuotta sitten, mihin lie ressukka kadonnut. Maalla asumisen ihania puolia, että saa katsella aina silloin tällöin metsäneläimien touhuja.

Viisi vuotta sitten aamulenkiltä palattuani mua jolkotteli susi vastaan aivan kosketus etäisyydeltä. Ensin katselin, että jonkun koira on karannut ja juksentelee tiellä, kun kauempaa tuli vastaan, mutta kun olin antamassa kättäni nuuhkahtavaksi vetäsin sen takaisin kun tajusin, että se oli susi. Kertoessani miehelleni asiaa väitti, että olen törmännyt vaan naapurin isoon vahtiin, mutta pari kuukkautta sen jälkeen mieheni näki suden tullessaan töistä kotio. Hirvet ovat kulkeneet pihallamme, ainoastaan karhua emme ole nähneet vaikka olemme kyllä kuulleet niidenkin liikkeistä lähistöllämme.

Parin päivän päästä on onneksi viikonloppu onneksi lapsetkin osaavat sillon nukkua pidempään ei tarvitse nousta niin aikaisin ylös kuin arkipäivisin vaikka ei onneksi tarvitse mihinkään lähteä. En todellakaan ymmärrä mistä tämä väsymys johtuu. Eilen otin kirjan käteeni luettuani yhden luvun simahdin heti. onneksi kuitenkin sain luettua yhden luvun eteenpäin sitä Torey Haydenin Häkkipoikaa, olen kuitenkin vasta aivan alkutekijöissä sen kirjan kanssa. Missähän vaiheessa se kirja pääsee vauhtiin, se on niin puuduttava, että en varmaan jaksa lukea sitä loppuun asti.